Tauotettu vetoharjoittelu

Tauotettu vetoharjoittelu (tai intervalliharjoittelu, eng. interval: tauko) on ohjelmoituun rasituksen ja palautumisen vaihteluun perustuvaa juoksuharjoittelua. Tauotetun vetoharjoittelun kuormittavat jaksot (vedot) samoin kuin palauttavat jaksot ovat vaihtelevan kestoisia, pituisia ja tehoisia. Tauotettu vetoharjoittelu toteutetaan erilaisten sarjojen muodossa. (Vuorimaa & Seppänen 1986, 65–74 ja 165.)

Tauotettu vetoharjoittelu jaetaan kolmeen teholtaan nousevaan ryhmään: reippaaseen tauotettuun vetoharjoitteluun (määräharjoittelu), kovaan tauotettuun vetoharjoitteluun (tehoharjoittelu) ja erittäin kovaan tauotettuun vetoharjoitteluun (toistoharjoittelu). Toistojen määrä on käänteinen suhteessa tehoon. Reippaassa ja kovassa tauotetussa vetoharjoittelussa palautuminen ei ole täydellinen, erittäin kovassa tauotetussa vetoharjoittelussa palautuminen on täysi tai miltei täysi. (Oikarinen, Selvinen & Väätäinen 1988, 53 ja 55.)

Kaikki muu kuin kestoharjoittelujuoksu on tauotettua vetoharjoittelua, kuten muun muassa vauhtileikki, koordinaatio- ja loikkaharjoitukset, mäkijuoksu, mäkihyppelyharjoitukset ja rytmimuutosharjoittelu. (Oikarinen, Selvinen & Väätäinen 1988, 55-59.)

Erittäin kovan tauotetun vetoharjoituksen harjoituksia ovat muun muassa kilpailuvauhtiset vauhtikestävyysharjoitukset, nopeusharjoitukset, kiihdytysjuoksuharjoitukset ja harjoituskilpailuharjoitukset. Näiden harjoitusten tärkein tavoite on parantaa juoksijan kilpailuvauhtikestävyyttä ja juoksunopeutta. (Oikarinen, Selvinen & Väätäinen 1988, 58-59.)

KIRJALLISET LÄHTEET:
Oikarinen, Erkki, Selvinen, Tero & Väätäinen, Juha. 1988. Kestävyysjuoksuvalmennuksen perustietoa. Ei julkaisupaikkaa: Suomen Urheiluliitto.
Vuorimaa, Timo & Seppänen, Leevi. 1986. Kestävyysjuoksuvalmennus. Kaarina: Suomen Urheiluliitto.